ELOKUVA - OHJAAJAN SANA - TEKIJÄT - TYÖRYHMÄ - TRAILERI - LUCIFER'S SONG - PRESS - ESITYSKALENTERI
OHJAAJAN SANA

Luciferin viimeinen elämä on eri kulttuureissa – Suomessa, Ranskassa ja Espanjassa – tapahtuva anti-odysseia.

Siinä kohtaavat teatterin maailma, voimakas yksilöajattelu ja filosofiat, suomalainen ja kansainvälinen lähihistoria; taiteen syvin olemus myyttien
hengessä.

Elokuvan tarinassa yhdistyvät kuolemankin rajat ylittävä ystävyyden kuvaus (teatteriohjaaja Mishan ja kirjailija Paavo ”Pasha” Rintalan sielullinen veljeys) ja ihmiseksi muuttuvan Luciferin kuvaus ja „sata vuotta“ oikeaa miestä odottaneen vahvan naisen kuvaus.

Musiikilla (kahdeksan mezzosopraanon esittämää modernia lied-laulua) on vahva osuus tässä optimismin saagassa: Me voimme selvitä elämästä hengissä, kun meillä on oikeat arvot emmekä tingi niistä arvoista.

Elokuvassa kuullaan kieltä, joka rinnastuu runouteen ja filosofiseen ajatteluun, mitä tämän päivän eksynyt ihminen tarvitsee ajatustensa tueksi.

Elokuvan alkujuuret ovat ystävyydessäni kirjailija Paavo Rintalan kanssa. Tutustuimme Rintalan Minä, Grünewald -romaanin ilmestymisen alla talvella 1990. Keskustelimme myyteistä ja pohdimme keskiaikaisen saksalaisen kirkkomaalarin Mathias Grünewaldin taidetta, Luciferin identiteettiä ja itävaltalaisen runoilijan Rainer Maria Rilken ”puhtaan tunteen” runoutta.

Rintalasta jäi usko, että näkyvä arki on vain murto-osa todellisuuttamme. Suurempi osa on se toinen todellisuus, jonne voimme astua, kunhan olemme alttiita sille. Ja siellä voimme sinutella edesmenneitä ja oppia elämää.

Elokuvan Lucifer ei ole ihmiseksi muututtuaan enää demoni eikä jumalten vastuulla, vaan paholainen asuu nyt jokaisessa meissä ja itse kannamme vastuumme omista teoistamme, vaikka syytämme kaikesta Luciferia.

Rax Rinnekangas